Vauhdikas viikonloppu takana!
Olipas mieleinen viikonloppu Pyhäjärvellä. Se oli itsellekin mukava erota yhdeksi viikonlopuksi telkkarista ja tietokoneesta suurimmaksi osaksi. Pääasia kuitenkin oli mahtavuus nähdä Moonstone pentueen pennut, tottakai myös Roxi ja Jedi :)
Caralla teki varmasti hyvää nähdä muitakin koiria ja telmiä niiden kanssa.. Neidillä kun on ollut aina aikaisemmin tapana vain alistua. Ehkä nyt voidaan jo tietyissä tilanteissa sanoa vastaankin. Reenit viikonloppuna olivat mahtavia! Kiitokset niistä vain kaikille, erityisesti kasvattajalle!
Tuntuu niin uskomattomalta, että Cara suorituisi taippareiden tehtävistä jo alle 7kk iässä. Aikaisemmin on ollut onnistumisia, mutta myös vaikeita hetkiä. Kuukausi takaperin Caralla tuntui olevan uhma ja mikään reeni ei tuntunut silloin oikein onnistuvan ja oltiin reilu viikko tekemättä oikeastaan mitään. Nyt tuntuisi tyttö kuitenkin olevan täynnä intoa! Ei voi muuta kuin olla ylpeä pikku neidistä.
Ollaan enemmän kuin tyytyväisiä kun Caran koulutuksessa näkyy positiivisia tuloksia ottaen huomioon, että on meidän kodin ensimmäinen noutaja (vai onko vain niin lahjakas koira ;) ). Noutajan koulutus eroaa niin paljon sheltin kouluttamisesta.
Nyt vain pitää malttaa reenaamisen kanssa, ettei mene vielä liian pitkälle. Kasvattajan neuvosta seuraavaksi etenemmekin järvimaastoon harjoittelemaan veteen menemistä myös pehmeämmästä maastosta ja jyrkemmistä rannoista. Suunnittelimme menevämme samalle järvelle, missä täällä pidetään Nome-kokeita.
Oli kiva katsella koirien telmimistä yhdessä vaikka välissä joutuikin menemään väliin ettei mennyt ihan rähinäksi. Mukava oli nähdä myös kaikkien pentujen kiinnostus riistaa kohtaan.
Eilen kotiin tultaessa haettiin Maisa kotiin ja sitäpä molemmat koirat ovat olleet todella unisia vielä tänäänkin. Ollut raskas viikonloppu molemmilla. Maisahan oli siis hoidossa äitini luona ja heillä on 4,5kk ikäinen shelttityttö siellä, joten Maisallakin on riittänyt toimintaa paljon. Jäänyt tänne ihan kirjoittamatta, mutta Maisakin sai arvosteluksi AVO - EH:n Kemin ryhmänäyttelyssä. Maisa on kookas nartuksi ja se näkyi myös arvostelussa:
Strong female. Quite heavy in head and does not show sweet expression. A bit heavy
ear. Good topline & tail. Narrow front. Good quarters & movement.
Seuraava etappi meillä onkin Tornion KV- näyttelyt heinäkuussa, jonne myös Cara on ilmoitettu pentuluokkaan!
Kuvia viikonlopusta pääsee katselemaan tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti