Päätettiin ilmoittaa molemmat tollerit oman seuramme mejäkokeisiin Keminmaahan. Cara saikin paikan heti, mutta Lunalle vapautui paikka vasta keskiviikkona ja koe oli sunnuntaina. Hetken mietiskelin kun olin ehtinyt Lunan ilmoittaa jo rally-tokokisoihin, mutta mejä vei voiton. Niitä kun harvemmin on lähialueella. Olimme siis kaksi ohjaajaa kera kahden koiran mejäilemässä. Mielenkiintoinen kokemus näin ensikertalaisille. Raskas, mutta mukava viikonloppu.
Cara ja Luna jäljestivät molemmat yhden hukan kera AVO2-tulokset. Cara sai jonkun vainun hitusen ennen ensimmäistä makausta ja huitaisi juosten eri suuntaan ja jäi seisomaan kahdella jalalla pää korkealla ilmassa. Opas olikin todennut, että puskasta kuului rapinaa kun ohjaaja oli vienyt koiran takaisin jäljelle ja matka jatkui :) Cara jäljesti ensimmäisen pätkän ihan hyvin, toinen osio vähän haahuilua ja epävarmuutta ja kolmas osuus jäljestä oli varsin mallikasta suoritusta kuulemma. :)
Lunan jäljestäminen oli alkuun todella epävarmaa ja kyseli ohjaajalta useasti mitä tehdä, mutta jatkoi kuitenkin aina eteenpäin ilman kehotusta. Lunalle myös ensimmäisellä osuudella hukka ohi makauksen. Luna palautettiin jäljelle ja enää ei eksytty jäljeltä kuin pienien pistojen verran. Lunan varmuus kasvoi koko jäljen ajan ja loppua kohti alkoi olla varsin mallikasta menoa :) Kantapään kautta kaikki opit, Lunaa olen treeni jäljillä auttanut liikaa ja kehoittanut. Pitää opetella luottamaan koiraan enemmän, joka kyllä nyt onnistuu hyvin kun näin Lunan itsevarmuuden kasvavan koko koejäljen ajan. Pääasia kuitenkin, että sorkka löytyi ja "saalis" saatiin talteen :)
Koemaastot oli tosi riistarikkaita, oli karhun jälkiä, hirvien makauksia ja jälkiä. Lunallekin sattui kesken jälkeä suht tuore hirven makaus ja jäikin hetkiseksi nuuskuttelemaan ennen kuin jatkoi matkaa. Ehkä me vielä lähdemme uudestaan mejäilemään joku vkloppu. Mukava laji, mutta ihmiselle tosi raskas. Ehkä kaikkien muiden harrastusten lomassa on hyvä jos pari koetta kesässä jaksaisi käydä.
Rally-tokokisat nyt jäi siis välistä molemmilta, mutta heinäkuussa sitten lähdemme tavoittelemaan koulutustunnusta sieltäkin. Tokokokeet odottelevat loppu kesää. :) Kiireinen kesä/syksy tiedossa kaikinpuolin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti